Skip directly to content

Herkkä vatsa

1.10.2014
Tutkimuksen mukaan kuitujen syöminen pidentää elinikää.
25.9.2014
Kun toiminnalliset vatsakivut äityvät oikein pahoiksi, voi olla vaikea tietää, mitä kannattaa syödä ja mikä pahentaa oloa entisestään.
16.9.2014
Yksi tehokkaimpia keinoja ärtyvän suolen oireiden helpottamiseen on oikeanlainen ruokavalio. Jopa kolme potilasta neljästä on tutkimusten mukaan saanut lievitystä oireisiinsa välttämällä FODMAP-hiilihydraatteja.

Tuoreen tutkimuksen mukaan*


suomalaisista kokee,
että heillä on herkkä vatsa.


Herkkä vatsa on hyvin yksilöllinen vaiva. Usein herkän vatsan oireet ovat epämääräisiä. Joillakin syy löytyy elämäntavoista tai ruokailutottumuksista, mutta toisilla vatsa vihoittelee, vaikka elämäntavoissa ei olisi moitteen sijaa. 

*Suomalainen vatsan hyvinvointitutkimus. Kaufmann Agency huhtikuu 2013


Lähes kaksi kolmesta on kärsinyt
vaivoista vähintään viiden vuoden ajan.


Vaiva saattaa olla sinnikäs. Joskus on kokeiltava useaa eri hoitokeinoa, ennen kuin itselle sopiva tapa hoitaa herkkää vatsaa löytyy. Kannattaa siis olla kärsivällinen.

Herkän vatsan toimintaa helpottavat terveelliset elämäntavat – liikunta, säännöllinen arki ja
ruokavalio. Kuidunsaanti on hyvin tärkeää vatsalle, ja herkkävatsaisen on syytä kiinnittää
tarkkaan huomiota siihen, kuinka paljon kuitua saa.

Vi-Siblin on kasviperäinen kuituvalmiste,
jossa elimistön tarvitsema kuitu on tiivistetyssä muodossa. Vi-Siblinin vaikuttava aine on ispaghulansiemenkuori , joka koostuu Plantago Ovata -kasvin siemenen kuitupitoisimmasta osasta.

Vi-Siblin tasapainottaa sekä kovaa että löysää vatsaa ja auttaa ruoansulatusta toimimaan paremmin. Vi-Siblin sopii vatsan toimintahäiriöiden hoitoon ja päivittäiseen käyttöön.

Kuidut ovat suurimolekyylisiä hiilihydraatteja, jotka
eivät sula ihmisen ruoansulatusjärjestelmässä ja auttavat vatsan toimintaa. Kuidut jaetaan liukenemattomiin ja liukeneviin kuitutyyppeihin.
Eri kuitutyypeissä ja niiden toiminnassa on suuriakin eroja.

LUE LISÄÄ»

Kuidun tehtävä on tasapainottaa paksusuolen toimintaa. Suolen toiminnan tasaantuminen vähentää oireita ja mm. kouristusmaisia kipuja. Länsimaisessa ruokavaliossa kuitujen saanti on usein puutteellista. Siksi on hyödyllistä ja turvallista lisätä kuituja ravintoon.

LUE LISÄÄ »